Karhu Voima jatkoi vuonna 2018 vahvaa kasvua ja kehittämistä

Karhu Voima jatkoi vuonna 2018 vahvaa kasvua ja kehittämistä
Karhu Voima

Sähkömarkkinoilla nähtiin keväällä 2018 merkittävä sähkön hintojen nousu. Sen taustalla oli sähkön kulutuksen kasvu hyvässä suhdannetilanteessa. Sähkön hintaa nostivat myös kohonneet päästöoikeuksien hinnat ja normaalia niukempi Pohjoismainen vesitilanne. Sähkön kuluttajille markkinahintojen nousu näkyi selvästi kasvaneina sähkölaskuina.

Vuosi 2018 oli Karhu Voiman toinen täysi toimintavuosi. Nuori Karhu jatkoi voimakasta kasvuaan. Syyskuussa Karhu Voima osti Haminan Energialta koko sähkön myynnin asiakaskannan, jolloin Karhu Voiman asiakkaaksi siirtyi noin 4.000 sähkönkäyttäjää kuluttajista suuriin teollisuusyrityksiin. Liiketoimintakaupan yhteydessä Haminan Energialta siirtyneiden hinnastoasiakkaiden sähkön hintaa alennettiin noin 7 %:lla.

Karhu Voima on ollut vuoden 2018 aikana läsnä monissa tapahtumissa Etelä-Kymenlaaksossa. Tapahtumavuoden kohokohta oli toinen Virrat Kaakkoon –yleisötapahtuma toukokuussa Haminan Bastionissa. Tämä ja useita muita tapahtumia järjestettiin onnistuneesti hyvässä yhteistyössä Karhu Voiman omistajien Kotkan Energian ja Haminan Energian kanssa.

Yhtiön sisäisesti päättynyt vuosi on ollut myös työntäyteinen. Vuoden alussa palasimme juurillemme, kun toimistomme muutti remontoituihin vuokratiloihin Karhulan teollisuuspuistoon. Alkuvuodesta 2018 Kotkan Energia –konsernin laskutus ja asiakaspalvelu siirrettiin suunnitellusti Karhu Voiman vastuulle. Muutoksen tavoitteena oli tehostaa asiakaspalvelua ja laskutusta kokoamalla usean yhtiön vastaavat toiminnot yhteiseen palvelukeskukseen. Samalla Kotkan Energialle ja sen tytäryhtiöille otettiin käyttöön uusi asiakastieto- ja laskutusjärjestelmä.

Asiakastietojärjestelmien kehittämiseen olemme panostaneet paljon päättyneen vuoden aikana. Valmistaudumme ottamaan uudet, modernit järjestelmät käyttöön myös Karhu Voimalle ja Haminan Energialle alkuvuodesta 2019. Uusien tietojärjestelmien avulla vastaamme alan tuleviin muutoksiin, digitalisoimme toimintaprosesseja ja varmistamme, että pystymme palvelemaan asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla myös tulevaisuudessa.


Sanna Kytömäki
Toimitusjohtaja
Karhu Voima Oy

X