Aurinkosähköllä kuluttajatuottajaksi

Aurinkosähköllä kuluttajatuottajaksi
Karhu Voima

Tulevaisuudessa ihmiset tuottavat ja käyttävät itse tuottamaansa energiaa paljon enemmän kuin nykyisin.

– Ylimääräinen energia syötetään verkon kautta muille käyttäjille. Olemme siis samaan aikaan sekä energian kuluttajia että tuottajia, sanoo Lappeenrannan teknillisen yliopiston aurinkotalouden professori Christian Breyer.

Aurinkoenergialla on tässä keskeinen rooli, ja samalla energiantuotannosta tulee osa ihmisten arkea.

– Tulevaisuudessa kaksi kolmasosaa päivittäisestä energiantarpeesta saadaan suoraan uusiutuvista energialähteistä, Breyer arvioi.

Mahdollisuuksien maa

Aurinkoenergian hyödyntämisessä Suomi kulkee vielä jälkijunassa. Esimerkiksi Saksassa aurinkosähköä tuotetaan 1500 kertaa enemmän asukasta kohti kuin Suomessa, vaikka aurinkoa saadaan suunnilleen yhtä paljon. Esimerkiksi Kotka ja Hamina ovat vuotuiselta aurinkopotentiaaliltaan samassa sarjassa kuin Saksan Frankfurt.

Vuodenaikavaihteluja kompensoivat Suomelle tyypilliset alhaiset lämpötilat ja auringon hajasäteilyn määrä.

– Aurinkopaneelit toimivat sitä paremmin, mitä kylmempää on, Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuntiopettaja Antti Kosonen kertoo.

Motivan mukaan Etelä-Suomessa hajasäteilyn osuus on hyvin merkittävä, noin puolet vuoden säteilystä. Esimerkiksi lumesta ja vedestä heijastuva säteily voi hetkittäin tuottaa oikein kallistetuille paneeleille jopa yli 20 prosenttia kokonaissäteilystä.

Aurinkopaneelien investointi ja asentaminen maksavat, mutta sen jälkeen aurinkoenergian tuottaminen on ilmaista. Aurinkoa riittää, sen hyödyntäminen ei saastuta eikä sen tuottaminen aiheita melua.

Lisätietoja:
www.lut.fi
www.motiva.fi

Karhu Voiman tarjoamista aurinkoenergiaratkaisuista voit lukea enemmän täältä.

Kuva: Shutterstock


Tervetuloa Karhu Voiman sivuille! Huomioithan, että asiakaspalvelumme on perjantaina 16.8. poikkeuksellisesti avoinna klo 13.30 asti.

X